Valtuustoaloite: yleisiä pyöränkorjaus- ja pumppauspisteitä Ouluun

Oulun kaupunginvaltuuston kesätauko päättyi tänään. Jätin syksyn ensimmäisessä kokouksessa aloitteen, jossa esitän, että Oulun kaupunkiin rakennettaisiin yleisiä pyöränkorjaus- ja pumppauspisteitä.

Perustelen aloitettani kaupunkistrategialla, terveydellä ja kansantaloudella.

Oulun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 19.8.2013 kaupunkistrategian, joka sisältää tavoitetilan vuoteen 2020. Strategian eräänä tavoitteena on kasvattaa pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen ja pienentää yksityisautoilun suhteellista osuutta kaikista liikkumismuodoista.

Strategisen tavoitteen toteutuminen edellyttää konkreettisia toimenpiteitä asian edistämiseksi. Yleiset pyöränkorjaus- ja pumppauspisteet helpottaisivat pyöräilyä, loisivat myönteistä pyöräilyyn kannustavaa ilmapiiriä ja ylläpitäisivät Oulun mainetta hyvänä pyöräilykaupunkina.

Pyöräilyn tuottama hyöty yksilön terveydelle ja sitä kautta kansantaloudelle on kiistaton. Yleisten pyöränkorjaus- ja pumppauspisteiden kustannukset olisivat marginaaliset verrattuna liikkumattomuuden aiheuttamiin kustannuksiin. Pyöräilyn ansioksi on mainittava myös sen ilmastoystävällisyys.

Mahdollisia sijoituspaikkoja tämänkaltaisille pisteille voisivat olla esimerkiksi Oulun pääkirjaston ympäristö tai Hupisaaret. Niiden toteutuksessa voisi ottaa mallia muista suomalaisista kaupungeista, jotka ovat rakentaneet vastaavanlaisia pisteitä.

Varhaiskasvatusleikkaukset lisäävät huono-osaisuuden periytyvyyttä

Aloitin kesälomani lukemalla Esa Suomisen ja Anna-Maria Isolan teoksen Suomalainen köyhyys. Kirja on karua luettavaa, mutta suosittelen sitä lämpimästi erityisesti päätöksentekijöille ja viranhaltijoille.

Luettuani kirjan olen entistä vakuuttuneempi, että Oulun kaupunginvaltuuston päätös rajoittaa subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kasvattaa varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja oli harkitsematon. Laadukas varhaiskasvatus on nimittäin hyvä työkalu ennaltaehkäisemään syrjäytymistä, jonka juuret ovat yleensä jo varhaislapsuudessa. Kenestäkään ei varmasti ole oikein, että ihmisen kohtalo sinetöityy hänen vanhempiensa sosioekonomisen taustan perusteella.

Oulun kaupunginvaltuuston toiminta tämän asian suhteen ei ollut kauaskantoista. Ensinnäkin päätös rajoittaa subjektiivista päivähoito-oikeutta uhkaa viedä mahdollisuuden varhaiskasvatukseen juuri niiltä lapsilta, joille siitä on eniten hyötyä. Toiseksi eriarvoistumiskehitykseen puuttuminen on sitä tehokkaampaa mitä aikaisemmin toimeen on ryhdytty. Kolmanneksi mitä aikaisempaa puuttuminen on sitä vähemmän siitä syntyy kustannuksia.

Seuraavaksi kunnat pääsevät päättämään päivähoitomaksujen mahdollisesta korottamisesta. Toivon, että Sipilän hallituksen mahdollistamia korotuksia ei toteuteta Oulussa, koska ne rajaisivat yhä useampia lapsia pois varhaiskasvatuksen piiristä.

Parasta olisi, jos tällaista lainsäädäntöä ei luotaisi lainkaan, koska se asettaa lapset eriarvoiseen asemaan heidän asuinpaikkakuntansa perusteella. Koska sellaista on valitettavasti luotu, toivon, että pystymme Oulussa sekä torjumaan päivähoitomaksujen korotukset että palauttamaan lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja ryhmäkoot ennalleen.

Se ei olisi ainoastaan inhimillistä, vaan pitkällä tähtäimellä myös taloudellisesti vastuullista: ongelmien ehkäiseminen on nimittäin niiden ratkaisemista edullisempaa.

Tavoitellaanko nyt kotiäitien yhteiskuntaa?

(Julkaistu Kalevassa 26.4.2016)

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) esitti eduskunnalle 20. huhtikuuta kohtuuttomia korotuksia päivähoidon asiakasmaksuihin. Niitä ja jo aiemmin toteutettuja heikennyksiä varhaiskasvatukseen on vaikea ymmärtää, ellei niiden tarkoituksena ole edistää kotiäitiyhteiskuntaa.

Päivähoidon asiakasmaksujen korotus heikentää lasten mahdollisuuksia osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, mutta esitykseen liittyy myös muita ongelmia. Esityksessä on toki hyvääkin, kuten pienituloisimpien maksujen kohtuullistaminen.

Nyt hallitus paikkaa kestävyysvajetta lapsiperheiden kustannuksella. Lisäksi korotukset ovat kannustinvaikutuksiltaan ei-toivottavia, koska ne ohjaavat työelämässä olevia vanhempia jäämään kotiin.

Sellainen on myrkkyä kansantaloudelle, ja useimmiten kotiin jäisivät naiset. Parempi tapa ratkaista asia olisi progressiivinen verotus, joka kohtelee kaikkia samalla tavalla ja jolla ei ole epäedullisia sukupuolivaikutuksia.

Hallituksen julkilausuttu tavoite on olla nostamatta kokonaisveroastetta, joten se nostaa veronkaltaisia maksuja kohdistaen ne yhteen ryhmään.

Hallituksen tavoitteen kirjain toteutuu, mutta henki ei: asiakasmaksujen korotukset ovat kuin lapsiperheisiin kohdistuva lisävero. Tällaista politiikkaa voi hyvällä omallatunnolla kutsua kikkailuksi.

Vaikka eduskunta hyväksyisi asiakasmaksujen nostamisen, hyvä uutinen on, että kyseessä ei ole pakottava, vaan ehdollinen lainsäädäntö. Se tarkoittaa sitä, että kunnat saavat itse päättää, toteuttavatko ne korotuksia.

Me Oulussa – valitettavasti – olemme jo päättäneet rajata lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kasvattaa varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Mielestäni olisi kohtuutonta kaiken lisäksi korottaa päivähoidon asiakasmaksuja. Edellä mainitun perusteella se olisi myös yhteisen edun vastaista.

Janne Hakkarainen
kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Oulu

Elinvoimaa yhdenvertaisuudesta

(Julkaistu Forum24:ssa 9.2.2016)

Tutustuin taannoin yhdysvaltalaisen kaupunkitutkija Richard Floridan ajatuksiin kaupunkiseutujen elinvoimaisuudesta. Maailmalla hän on erityisen tunnettu luomastaan luovan luokan käsitteestä ja niin sanotusta gay-indeksistä.

Florida on löytänyt vahvan korrelaation luovan talouden menestyksen ja seksuaalivähemmistöjen alakulttuurin kukoistuksen välillä. On tärkeää huomata, että luovan talouden menestyksen korrelaatio ei liity yksilöiden seksuaaliseen suuntautumiseen, vaan yhteisön suvaitsevaisuuteen.

Ajatus sopii myös kaupunkilaisjärkeen. Sellaisilla paikkakunnilla, joilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset uskaltavat olla avoimesti sellaisia kuin ovat, vallitsee todennäköisesti ilmapiiri, jossa erilaisia tai totutusta poikkeavia ajatuksia ei lytätä heti alkumetreillä. Sellainen ilmapiiri luo uudenlaisia liiketoimintamalleja, työpaikkoja ja hyvinvointia meille kaikille.

Tällaisen ilmapiirin luominen edellyttää toimenpiteitä niin viranomaisilta, yrityksiltä kuin yksilöiltäkin. Julkisen vallan on syytä turvata riittävät resurssit tehokkaaseen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Yritysten kannattaa miettiä, miten henkilöstön monimuotoisuus huomioidaan, jos se haluaa edistää työntekijöidensä työhyvinvointia. Yksilöt voivat edistää parempaa asenneilmapiiriä tutkailemalla omaa käyttäytymistään ja kehittämällä sitä, jos he huomaavat siinä epäkohtia.

Suvaitsevaisuudella, avoimuudella ja avarakatseisuudella voidaan siis synnyttää taloudellista hyvinvointia ja elinvoimaa. Niillä voidaan synnyttää myös säästöjä.

Jos luomme työpaikoille hyvinvoivan työskentelyilmapiirin, jossa jokainen voi vapaasti olla oma itsensä taustoistaan riippumatta, työn tekemisen mielekkyys ja laatu paranevat olennaisesti. Tämä ilmenee työn hedelmissä, jotka voidaan poimia säästyneinä rahoina ja resursseina. Henkisesti hyvinvoiva työntekijä sairastaa vähemmän.

Työpaikoissa, joissa ihmisten monimuotoisuus koetaan mieluummin lattiana, jolta ponnistaa, eikä kattona, johon törmätä, syntyy enemmän tulosta ja mikä tärkeintä, työntekijää kohdellaan ihmisarvoisesti.

Ihminen voidaan saada tuntemaan olonsa hyvin tukalaksi ikänsä, ihonvärinsä, seksuaalisen tai sukupuolisen suuntautumisensa, vammaisuutensa, uskontonsa tai kielensä vuoksi, vaikka minkäänlaista lakia tai asetusta ei rikottaisikaan.

Pohjois-Suomella, Oulun kaupungilla tai sen yrityksillä ei ole varaa menettää osaavia työntekijöitä etelän suurille kaupungeille vain siksi, ettemme osaa ottaa toisiamme paremmin huomioon. Kaupunkien välisessä kilpailussa myös edellä mainitut näkökulmat ja houkuttelevuustekijät kannattaa huomioida.

Vuoden 2015 poliittinen toimintakertomus

Päätin valtuustokauden alussa äänestäjien kuluttajansuojan ja avoimuuden lisäämiseksi kirjoittaa vuosittain poliittisen toimintakertomuksen, jossa käyn läpi keskeisimmät poliittiset tekoni, puheeni ja aloitteeni. Olen aiemmin kirjoittanut poliittiset toimintakertomukset vuosilta 2013 ja 2014.

Vuoden 2015 poliittinen toimintakertomukseni löytyy täältä.