Kaupunkien omaisuuden myynti voi olla kohtalokasta

Die Zeit julkaisi sunnuntaina kiehtovan reportaasin Dresdenin vuokra-asuntomarkkinoista – tosin valitettavasti vain saksaksi. Tiivistän tekstin olennaiset osuudet tähän blogiin ja kommentoin niitä.

Reportaasissa kerrotaan, miten vuonna 2006 Dresdenin kaupungilla oli velkaa 798 miljoonaa euroa. Velanhoitokustannuksiin meni vuosittain peräti 70 miljoonaa euroa.

Dresdenin kaupunginvaltuusto ei halunnut säästää mistään, vaan velka päätettiin maksaa kokonaan pois myymällä kaikki yli 47000 kunnallista vuokra-asuntoa yksityiselle sijoittajalle. Parisataa miljoonaa jäi vielä ylimääräistäkin.

Nyt, 13 vuotta myöhemmin, kaupungissa surraan vuokratason hurjaa nousua. Kaupunkien vuokra-asunnoilla ei tarjota edullista asumista vain niiden asukkaille, vaan edullisilla vuokrilla pyritään pitämään koko kaupungin vuokratasoa matalana. Dresdenillä ei ole enää tällaista vaikutusmahdollisuutta. Luonnollisesti myös asukasmäärän ja sitä kautta asuntojen kysynnän kasvu on omalta osaltaan nostanut asumisen hintaa.

Die Zeit haastattelee reportaasissaan vanhaa rouvaa, joka valittelee, ettei uusi vuokranantaja suostu uusimaan hänen asuntonsa 47 vuotta vanhaa ja kulunutta kokolattiamattoaan. Haastateltavan poika on vihainen siitä, että samaan aikaan vuokra kuitenkin nousee säännöllisesti, vaikka remontteja ei tehdä.

Dresdenin kaupungin entiset asunnot omistaa nykyään Vonovia-niminen yritys. Otin selvää, että yhtiön osakkeen arvostus on seitsemässä vuodessa lähes kolminkertaistunut ja että yhtiön maksamat osingot ovat kasvaneet vuosittain. Edellinen lattiaesimerkki huomioiden mieleeni juolahtaa ajatus, että yhtiö perii vuokralaisiltaan mahdollisimman suurta vuokraa ja tekee vain välttämättömimmät korjaukset, jotta yhtiön voitto olisi mahdollisimman suuri.

Voi tietenkin kysyä, miksi Dresden on laiminlyönyt korjausten tekemisen, kun omisti asunnot itse. Veikkaan juurisyyksi, että entinen Itä-Saksan hallinto ei ole paljoa piitannut korjausvelan kasvusta.

Reportaasin perusteella voi sanoa, että Dresden maksoi velkansa tavalla, joka näkyy nyt asumiskustannusten nousuna kaikille kaupunkilaisille, mutta erityisesti vuokra-asujille. Lisäksi kaupungin asumisviihtyvyys heikkenee olennaisesti, kun merkittävä vuokranantaja laiminlyö korjaukset voittojen maksimoimiseksi.

Die Zeitin reportaasi kiinnitti huomioni siksi, että myös Oulussa kipuillaan kuntatalouden tasapainottamisen kanssa. Meilläkin olisi mahdollista myydä omaisuutta, kuten Oulun Energia tai Sivakka velkojen kuittaamiseksi, mutta se olisi erittäin lyhytnäköistä. Oulun Energia tulouttaa kaupungille vuosittain noin parikymmentä miljoonaa ja Sivakan rooli Oulun asumisen hintatason säilyttämisessä on keskeinen. Tällaista omaisuuden myyntiä tuskin kukaan vakavissaan kannattaa, mutta pitkäjänteisellä taloudenpidolla täytyy huolehtia siitä, ettemme tulevaisuudessa ajaudu tilanteeseen, joissa olemme pakotettuja tekemään lyhytnäköisiä ratkaisuja.

Taloutta pitää tasapainottaa toisin. Mutta miten?

Syksyllä Oulun kaupunginvaltuuston linjattavaksi tulee lukioverkko. Henkilökohtainen näkemykseni on, että sieltä löytyy uudistettavaa: lukioverkkoa tiivistämällä voidaan säästää vuokrakustannuksissa, ja tiivistäminen mahdollistaisi myös laajemman kurssitarjottimen, kun lyhyempien etäisyyksien ansiosta opiskelija voi hyödyntää myös muiden lukioiden tarjontaa.

Lisäksi tulee harkita, että voisiko joko ansiotulo- tai kiinteistöveroa kiristää. Henkilökohtaisesti kannatan mieluummin jälkimmäisen nostoa, koska kiinteistövero kohdistuu omistamiseen, ansiotuloverotus työntekoon, mikä luo haitallisen kannustinvaikutuksen.

Edellä mainitut keinot eivät tasapainoittaisi Oulun taloutta kokonaan, mutta niitä ei kannata jättää huomioimatta siksi, että ovat vain osaratkaisu. Velkojen korot ovat nyt matalalla, mutta ei ole huolellista taloudenpitoa olettaa, että niin olisi ajasta iäisyyteen saakka. Jos Oulun velanhoitokustannukset kasvaisivat, ne rahat täytyisi ottaa muusta kaupungin toiminnasta. Velkaantuminenkaan ei siis ole ratkaisu.

Aloitteeni nimettömästä työnhausta toteutetaan viimein!

Sain tänään Oulun kaupunginvaltuuston kyselytunnilla kaupungin henkilöstöjohtajalta lupauksen, että aloitteeni nimettömän työnhaun kokeilemisesta toteutetaan kesälomakauden jälkeen. Aloite hyväksyttiin jo 2014, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen. Siksi esitin asiasta kysymyksen kyselytunnilla.

Tarkoitus on, että kokeilun tulosten perusteella tehdään johtopäätökset siitä, kannattaako menettelyä jatkaa.

Viime vuonna Diakonia-ammattikorkeakoulu järjesti kampanjan, jossa neljä tunnettua suomalaista eri alojen ammattilaista haki töitä romaninimillä. Heistä yksikään ei saanut kutsua työhaastatteluun.

Nimettömässä työnhaussa työhakemuksista poistetaan hakijan henkilökohtainen tausta –  joita ovat esimerkiksi nimi, osoite, ikä, sukupuoli, syntymäpaikka, siviilisääty, perhetiedot ja kansalaisuus – ennen kuin hakemukset toimitetaan heille, jotka päättävät haastatteluun kutsuttavista hakijoista.

Nimettömän työnhaun tarkoituksena on vähentää esimerkiksi ikään, sukupuoleen tai etniseen taustaan liittyvää epätasapuolista kohtelua. Samalla se korostaa hakijan osaamisen merkitystä henkilön taustan sijaan.

Valtuustokysely: mitä tapahtui aloitteelleni nimettömästä työnhausta?

Jätin 17. helmikuuta 2014 valtuustoaloitteen nimettömään työnhakuun siirtymisestä Oulun kaupungin rekrytoinneissa. Aloite hyväksyttiin kaupunginhallituksen kokouksessa 2. kesäkuuta 2014 siten, että nimetöntä työnhakua kokeillaan syksyllä 2014 ja että kokeilun tulosten perusteella tehdään johtopäätökset mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

En tiedä, onko kokeilua toteutettu – saati onko mahdollisen kokeilun tulosten perusteella tehty johtopäätöksiä mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Siksi olen laatinut valtuustokyselyn, jossa kysyn, 1) onko kokeilua koskaan toteutettu, 2) jos kokeilu on toteutettu, mitkä olivat sen tulokset ja johtopäätökset ja 3) jos kokeilua ei ole toteutettu, milloin se tehdään.

Nimettömässä työnhaussa työhakemuksista poistetaan hakijan henkilökohtainen tausta –  joita ovat esimerkiksi nimi, osoite, ikä, sukupuoli, syntymäpaikka, siviilisääty, perhetiedot ja kansalaisuus – ennen kuin hakemukset toimitetaan heille, jotka päättävät haastatteluun kutsuttavista hakijoista.

Nimettömän työnhaun tarkoituksena on vähentää esimerkiksi ikään, sukupuoleen tai etniseen taustaan liittyvää epätasapuolista kohtelua. Samalla se korostaa hakijan osaamisen merkitystä henkilön taustan sijaan.

Menettely ei vaikuta kuitenkaan esimerkiksi haastatteluihin tai soveltuvuustesteihin: työnhakuprosessi on anonyymi vain siinä vaiheessa, kun päätetään haastatteluihin kutsuttavista.

Viime vuonna Diakonia-ammattikorkeakoulu toteutti Työnimi-kampanjan, jossa neljä nimekästä yrittäjää haki töitä romaninimillä. Yksikään heistä ei saanut kutsua työhaastatteluun. Tuloksen pohjalta on perusteltua esittää kysymys, ovatko suomalaiset työmarkkinat kaikille yhdenvertaiset.

Minun vastaukseni on, että työtä yhdenvertaisuuden puolesta on vielä tehtävänä. Siksi haluan selvittää, mitä valtuustoaloitteelleni tapahtui.

Minut valittiin Oulun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajaksi

Kaikki minut tuntevat tietävät, että kuntapolitiikka ja yhteiskunnallinen päätöksenteko on minulle tärkeää. Asioiden parantaminen ja epäkohtien korjaaminen on minulle intohimo.

Siksi olen erittäin kiitollinen, että sain viime tiistaina luottamuksen toimia Oulun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana loppukauden. Paikka vapautui, kun edellinen puheenjohtajamme Jenni Pitko valittiin eduskuntaan. Hän luopuu kunnallisista luottamustoimistaan kaupunginvaltuustoa lukuun ottamatta.

Hienon ryhmän puheenjohtajana on hienoa toimia, ja olen iloinen, että minulla on apunani valtuustoryhmän varapuheenjohtajana osaava, asioihin perehtyvä ja tarmokas Henna Määttä. Hän toimi vuonna 2015 eduskuntavaalipäällikkönäni ja lisäksi olimme työkavereita monta vuotta. Yhteistyömme on toisin sanoen jo valmiiksi sujuvaa.

Minun on pakko myöntää, että tulevat haasteet jännittävät minua. Jenni Pitko on hoitanut toimea niin mainiosti, että yhtä upeaan saavutukseen yltäminen on vähintään haastavaa — mutta lupaan yrittää parhaani.

Mahdollisuuksia opiskella vieraita kieliä on parannettava

Oulun seudun kieltenopettajat ry:n edustajat ovat aiheellisesti huolissaan vieraiden kielten opiskelun yksipuolistumisesta ja vapaavalintaisten kielten opiskelun vähenemisestä Oulun alueella (Kaleva 19.1.2019). Suomen kielivaranto on köyhtynyt huolestuttavaa vauhtia.

Oulun kaupungissa iso kuva on, että sivistys- ja kulttuuritoimeen on kohdistettu suuria säästöpaineita, mutta säästöjä ei ole onnistuttu toteuttamaan rakenteellisilla uudistuksilla, vaan on turvauduttu juustohöylään ja säästöt on hankittu sisällöllisellä näivettämisellä. Se on näkynyt osaltaan myös mahdollisuuksissa opiskella vieraita kieliä.

Onneksi joitain parannuksia on tulossa – osittain tosin eduskunnan ansiosta. Ensi torstaina sivistys- ja kulttuurilautakunnan esityslistalla on muutamia muutoksia Oulun kaupungin perusopetuksen kieliohjelmaan, kuten ensimmäisen vieraan kielen opetuksen varhentaminen 1. luokalle, valinnaisen A2-kielen varhentaminen 4. luokalle ja kielivalikoiman laajentaminen.

Eräs pitkäaikaisista tavoitteistani on, että vapaavalintaisten kielten ryhmäkokovaatimuksia alennettaisiin. Tällä hetkellä kieliryhmässä täytyy olla kaksitoista oppilasta, jotta ryhmän voi perustaa. Kannatan luvun alentamista kahdeksaan.

Monet oppilaat, jotka haluaisivat opiskella jotain kieltä, eivät pääse niin tekemään, jos riittävän suurta ryhmää ei synny: jos kymmenen oppilasta haluaa opiskella venäjää, oppilaita ei ole silloin tarpeeksi, eikä heistä yksikään pääse opiskelemaan kieltä! Tilannetta onneksi helpottaa, että kouluilla on mahdollisuus ja velvollisuus tehdä yhteistyötä lähikoulujen kanssa, jotta kieliryhmiä saadaan perustettua.

Ryhmäkokojen pienentäminen ei ole toistaiseksi toteutumassa, mutta aion työskennellä sen eteen, että se toteutuu. Silloin yhä useampi lapsi pääsisi opiskelemaan muitakin vieraita kieliä kuin vain englantia.