participate
contact

Avoin kirje Pekkariselle – toimikaa kuten puhutte

Arvoisa ministeri Pekkarinen,

Puhuitte tiistaina 1.6. Oulussa järjestetyssä Suomen Keskustan puheenjohtajapaneelissa siitä, kuinka kristillis-siveellisten arvojen opettamista tulisi lisätä koulujen tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa.

Vaikka olen tästäkin asiasta eri mieltä kanssanne, toivon kuitenkin, että toimisitte johdonmukaisesti ja jalkauttaisitte kristillis-siveellisiä arvoja sekä omaanne että puolueenne toimintaan.

Mainitsen muutaman esimerkin.

Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. (Kol. 3:9–10)

Älä  levitä  perättömiä  huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi. (2. Moos. 23:1–2)

Mielevän viisaus on, että hän vaelluksestaan vaarin pitää; tyhmien hulluus on petos. (Sananl. 14:8)

Olette uskotelleet sekä eduskunnalle että koko Suomelle, että tulette ehdottamaan lupaa 0-1 uudelle ydinvoimalalle. Esititte kuitenkin kahta. Naiiveimmat meistä uskoivat teitä.

Teidän mielestänne on vitsi, että valtioneuvoston jäsen puhuu toista ja tekee toista – toisin sanoen valehtelee.

Lisäksi Työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutusarviota on hinattu ylöspäin metsäteollisuuslobbareiden toiveiden mukaisesti.

Tässä yhteydessä on myös mainittava, että useat keskustalaiset kansanedustajat jättivät puutteellisen vaalirahoitusilmoituksen eduskuntavaalien jälkeen. Uusia vaalirahoituskäänteitä paljastuu yhä enemmän. Suomen Keskustan toiminta vaalirahoitusasioissa on ollut suorastaan törkeää, vaikka muutkaan vanhat puolueet eivät ansaitse papukaijamerkkiä suorituksistaan.

Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu; mutta ne toteutuvat, missä on runsaasti neuvonantajia. (Sananl. 15:22)

Ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan. (Sananl. 19:2)

Ydinvoimapäätösten käsittelyaikataulu on poikkeuksellisen nopea. Eduskunta on aiemmin kokoontunut heinäkuussa vain kriisitilanteissa. Lisäksi vuonna 2005 hyväksytty ydinvastuulaki tulee saattaa asetuksella voimaan ennen kuin ydinvoimaluvista tehdään päätöksiä. Vai pelkäävätkö ydinvoiman kannattajat häviävänsä eduskunnassa, jos kansanedustajilla on riittävästi aikaa perehtyä asiaan?

Kannattaa myös muistaa, että into rakentaa Olkiluoto 3 oli suuri, mutta päivä päivältä käy selvemmäksi, että taito on vähäinen.

Jos olet viisas, olet omaksi hyväksesi viisas; ja jos olet pilkkaaja, saat sinä sen yksin kestää. (Sananl. 9:12)

Suomen Keskusta halventaa demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa liittämällä puolueen jäseniksi ihmisiä vasten heidän omaa tahtoaan ja tietämystään. Raamattu kertoo pilkkaajien jäävän lopulta yksin.

service

Aiheet: luonnonsuojeluMauri Pekkarinenvaalirahoitusydinvoimapodcast

Kommentoi kirjoitusta

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

feedback
careers
  • @Nonissimo
    Tuon ehdotuksen perustelut olisi mukava kuulla.
    19.05.2012
  • Pakko myöntää, että olen nyt kateudesta vihreä, kun en lähtenyt puoluekokoukseen. #vihrkokous
    19.05.2012
  • Kasettimaksu on oikeastaan informaatioteknologian haittavero. Kulttuuria on syytä tukea mieluummin yleisistä veroista. #a_stream
    18.05.2012
  • Miksi alkoholipolitiikassa keskitytään niin paljon ongelmien seurausten piilottamiseen? Tärkeämpää olisi ratkaista niiden syitä. #A2ilta
    15.05.2012
  • Kontula puhuu asiaa. Lieneekö koulu muuttunut olennaisesti oikeastaan viimeiseen sataan vuoteen? #a_stream
    11.05.2012
  • Edustajisto kokoontuu. Edustajisto valtuutti juuri hallituksen uudistamaan ylioppilaskunnan graafisen ilmeen. Kohta Caioon oluelle.
    10.05.2012