Arvoisa herra puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Minulla on myös tähän päätösasiaan kolme pointtia. En kannata Fennovoimaan investointia.

Ensimmäinen pointti on se, että siihen on varmaan hyvä syy, miksi yksityinen raha on häipynyt tästä investoinnista. Luotan markkinatalouteen kuitenkin niin paljon, että uskon, että yksityiset yritykset ovat tehneet kannattavuuslaskelmat tämän investoinnin kannattavuudesta.

Toisena pointtina minulla on Oulun Energian oma lausunto. Käsittääkseni Oulun Energian johtokunnassa on nähty osakassopimus, jota me emme ole nähneet. Luotan hyvin paljon oman liikelaitoksemme sanaan siitä, että investoinnin tuotto-odotukset ovat matalat suhteessa sen riskeihin.

Kolmantena pointtina minulla on Mankala-periaate ja se, että me kaikki olemme kuulleet puheita siitä, miten tulevaisuutta on hankalaa ennustaa ja että siihen ei pysty kukaan. Joka tapauksessa näyttää siltä, että kymmenen vuoden kuluttua sähkön hinta olisi edullisempaa kuin Fennovoiman meille tarjoama omakustannehintainen sähkö.

Kiitos.

Kirjoitin kokouksen jälkeen blogin, jossa perustelen mielipidettäni tarkemmin.