advertise
support

Ketä saa halveksia julkisesti?

Kalevan mielipidepalstaa lukiessa tulee usein paha mieli. Kannatan sananvapautta kaikille ihmisille, mutta silti olen usein pohtinut, miksi tietyistä ihmisryhmistä voi hyväksyttävästi kirjoittaa halventavasti, kun taas toisista ryhmistä puhuttaessa se ei tulisi kuuloonkaan ja olisi yleisesti paheksuttavaa.

Maanantaina 22.3.2010 raahelainen Hannu Mattila toteaa mielipidepalstalla muun muassa seuraavaa:

“Nyt sitten on tapahtunut se, mitä uskovat ovat pelänneet. Arkkipiispaksi tuli valituksi henkilö, joka hyväksyy homoseksualismin.“

Tiettyjä ihmisryhmiä – erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä – saa tarkoitushakuisesti loukata ja halventaa julkisesti paljon herkemmin kuin muita ihmisryhmiä. Lisäksi homoseksuaalisuuteen viittaaminen aatteena on sekä tieteellisesti että eettisesti arvelluttavaa. Myrsky vesilasissa yltyisi trooppiseksi hurrikaaniksi, jos Kalevassa julkaistaisiin esimerkiksi seuraavanlaisia mielipiteitä:

“Nyt sitten on tapahtunut se, mitä uskovat ovat pelänneet. Arkkipiispaksi tuli valituksi henkilö, joka hyväksyy tummaihoisuuden.“

“Nyt sitten on tapahtunut se, mitä uskovat ovat pelänneet. Arkkipiispaksi tuli valituksi henkilö, joka hyväksyy suomenruotsalaiset.“

“Nyt sitten on tapahtunut se, mitä uskovat ovat pelänneet. Arkkipiispaksi tuli valituksi henkilö, joka hyväksyy vasenkätiset.“

Vaikka henkilökohtaisesti en välitä uskonasioista lainkaan, olen silti iloinen, että evankelis-luterilaisen kirkon johtoon valittiin ihmisoikeusmyönteinen johtaja, koska kirkko on joka tapauksessa merkittävä mielipidevaikuttaja tässä maassa.

mail

Aiheet: HLBTtasa-arvoyhdenvertaisuusblog

Kommentoi kirjoitusta

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

content
  • Matkalla etelään, terveisiä junasta: viikonloppuna biletystä Helsingissä, ensi viikolla SYL:n avajaisseminaari Riihimäellä.
    03.02.2012
  • Vuosi alkaa hiljalleen käynnistyä. Huomenna puheenjohdan ensimmäistä kertaa OYY:n sosiaalipoliittista valiokuntaa:
    http://t.co/UeD8hjd7
    29.01.2012
  • Hyvää joulua aivan kaikille! Muistutan vielä, että eroamalla kirkosta tänä vuonna säästää ensi vuoden kirkollisveron:
    http://t.co/RU0Rb1jM
    22.12.2011
  • Mielenkiintoista keskustelua Oulun kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Tai puhetta, ei keskustelua.
    12.12.2011
  • Tulin valituksi eilen OYY:n hallitukseen. En malta odottaa ensi vuotta, jolloin saan keskittyä kokopäiväisesti opiskelijan edunvalvontaan.
    09.12.2011
  • Mut valittiin juuri Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Aika siistiä!
    07.12.2011