(Julkaistu Oulun vaalipiirin vihreät ry:n Viikon vieras blogissa 28.9.2009)

Suomea ajatellaan usein tasa-arvon mallimaana. Vaikka asiat ovat meillä paremmin kuin muualla, meillä ei ole syytä tuudittautua tyytyväisyyteen. Naisen euro on yhä 80 senttiä, asepalvelus koskee vain XY-sukupuolikromosomiston omaavia henkilöitä, naiset ajautuvat miehiä useammin pätkätyökierteeseen ja yhteiskunnan tavoitelluin juridinen sopimus, avioliitto, on varattu vain miehen ja naisen väliseksi instituutioksi.

Poliittisessa ammattislangissa tasa-arvolla tarkoitetaan naisen ja miehen välistä oikeudenmukaisuutta. Yhdenvertaisuudella sen sijaan viitataan sellaisiin henkilöön kohdistuviin ominaisuuksiin kuten esimerkiksi ikään, uskontoon, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaisuuteen ja näistä seikoista johtuvaan syrjintään. Tässä kirjoituksessa kirjoitan lähinnä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden taloudellisesta ulottuvuudesta: Kokemus on opettanut, että näiden asioiden eteenpäin vieminen ei edisty puhumalla itseisarvoista, vaan ne täytyy yhdistää hyötyyn.

Tasa-arvoasioiden merkitys korostuu taloudellisesti heikkoina aikakausina. Ensin lama koskettaa miesvaltaisia aloja, jotka ovat viennistä riippuvaisia. Kunnissa leikkausia kohdistetaan etenkin sosiaali-, terveys-, hoiva- ja koulutusaloille, jotka ovat perinteisesti naisvaltaisia aloja. Elvytystä kohdennetaan aloille ja yrityksille, jotka usein profiloituvat miesvaltaisina ja joiden tuottavuutta on helppo mitata.

Yhdenvertaisuusseikkojen yhä tärkeämpää roolia talouslaman aikana ei saa väheksyä. Jos luomme työpaikoille hyvinvoivan työskentelyilmapiirin, jossa jokainen voi vapaasti olla oma itsensä, työn tekemisen mielekkyys ja laatu paranevat olennaisesti. Tämä ilmenee työn hedelmissä, jotka voidaan poimia säästyneinä rahoina ja resursseina. Parhaimmat säästökohteet ovat juuri niitä, jotka ovat aineettomia ja joista jokainen osapuoli hyötyy. Tasa-arvoinen kunta on houkutteleva työnantaja.

Työpaikoissa, joissa ihmisten monimuotoisuus koetaan mieluummin lattiana, josta ponnistaa eikä kattona, johon törmätä, syntyy enemmän tulosta ja mikä tärkeintä, työntekijää kohdellaan ihmisarvoisesti. Tämä ilmenee lisäksi siinä, että arvopohjaltaan terveessä työpaikassa voi esittää mitä erilaisimpia ideoita, minkä pitäisi kiinnostaa erityisesti innovaatiokaupunki Oulua.

Ihminen voidaan saada tuntemaan olonsa hyvin tukalaksi ikänsä, ihonvärinsä, seksuaalisen suuntautumisensa, vammaisuutensa, uskonnottomuutensa, kielensä tai sukupuolisen identiteettinsä vuoksi, vaikka minkäänlaista lakia tai asetusta ei rikottaisikaan. Pohjois-Suomella ei yksinkertaisesti ole enää varaa menettää koulutettuja ja ammattitaitoisia ihmisiä poliittisiksi pakolaisiksi etelän suuriin kaupunkeihin vain siksi, että erilaisuus hämmentää meitä.

Janne Hakkarainen
Oululainen varavaltuutettu ja kaupungin tasa-arvotoimikunnan varapuheenjohtaja