Osaamisen kehittäminen ei pääty tutkintoon vaan kuolemaan

(Julkaistu Oulun ylioppilaslehdessä 8.11.2019)

Valmistuin filosofian maisteriksi vuoden 2017 marraskuussa, mutta en ollut silloin valmis – enkä ole vieläkään. Jo kahden kuukauden kuluttua olin seuraavan kerran tenttisalissa. Humanistinen tiedekunta tarjoaa alumneilleen mahdollisuuden täydentää tutkintoaan valmistumislukukauden ja kahden sitä seuraavan lukuvuoden ajan, ja päätin hyödyntää oikeuttani täysimääräisesti.

Olen nyt suorittanut yhtä kurssia vaille elämänkatsomustiedon perusopinnot ja yhden tiedeviestinnän kurssin. Syyskuussa ylitin tiedekuntarajan ja aloitin kauppatieteiden opinnot avoimen yliopiston kautta.

Muutamat kaverini ovat ihmetelleet, kuinka jaksan työssäkäynnin ohessa viettää aikaa iltaluennoilla ja tenteissä. Olen vastannut heille lopettavani, kun opiskelu ei ole enää hauskaa tai se vie enemmän kuin tuo. Ainakaan toistaiseksi niin ei ole vielä käynyt.

Laskennallinen eläkeikäni alkaa vasta 40 vuoden kuluttua. Sen vuoksi on aivan väistämätöntä, että joudun joka tapauksessa kouluttamaan itseäni koko työurani ajan, jotta välttyisin pitkiltä työttömyysjaksoilta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun koen niin suurta iloa uuden oppimisesta.

Kauppatieteiden perusopinnoissa olen päässyt perehtymään sellaisiin asiakokonaisuuksiin, joista osaamiseni oli aiemmin vain hyvin pinnallista. Nyt osaan esimerkiksi käyttää paremmin työkaluja, joilla arvioidaan osakkeiden arvostustasoja. Elämänkatsomustiedon perusopinnoissa olen päässyt perehtymään muun muassa erilaisiin etiikan teorioihin ja nationalismin historiaan.

Eräs eniten mielihyvää tuottavista asioista onkin, että opintojen alkuvaiheessa oppimiskäyrä on erittäin jyrkkä. Oivallusten kokemukset ovat jatkuvia ja tiheitä. Samalla minun on kuitenkin varottava Dunning-Krugerin vaikutusta eli ylivertaisuusvinoumaa, joka on yleinen vaiva uutta oppiessa. Ylivertaisuusvinoumalla viitataan ilmiöön, jossa henkilö yliarvioi oman osaamisensa.

Olen jo suunnitellut, että elämänkatsomustiedon perusopintojen viimeisen tentin ja kauppatieteiden perusopintojen suoritttamisen jälkeen aloittaisin vielä jonkin uuden perusopintokokonaisuuden avoimesta yliopistosta. Ja ehkä vielä jonkin uuden sen jälkeenkin – niin kauan kuin kiinnostusta riittää.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkaisi toukokuussa väliraportin, jossa todettiin Suomen tarvitsevan jatkuvan oppimisen uudistuksen. Perustelut ovat selvät: jatkuvan oppimisen uudistus on yksi niistä tarvittavista toimenpiteistä, joilla tuetaan maamme työllisyysasteen ja yritysten tuottavuuden kehitystä. Niiden kasvu taas on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohjan turvaamiseksi.

Henkilökohtaisesti olen onnellisessa asemassa, koska työpaikkani sijaitsee Linnanmaan kampuksen keskusaulan vieressä ja työaikani on pääasiallisesti virastoaikaa. Kun työpäiväni päättyy, kävelen Kastariin iltapalalle, josta kävelen luentosaliin. Helppoa ja vaivatonta.

Kaikkien kohdalla näin ei ole, vaan mutkia voi olla enemmänkin kuin vihreiltä naulakoilta Kastariin kuljettaessa. Työryhmä esittääkin, että uudistuksen toteuttamiseksi laaditaan vuoteen 2030 asti ulottuva kansallinen jatkuvan oppimisen strategia.

Aiemmissa esimerkeissäni olen jatkuvalla oppimisella tarkoittanut erityisesti formaalia, koulutusjärjestelmän sisällä tapahtuvaa opiskelua. Sen lisäksi on toki myös koulutusjärjestelmän ulkopuolista oppimista. Esimerkiksi itse luen saksankielisiä sarjakuvia ja englanninkielisiä talouslehtiä – jälkimmäisen avulla en opi ainoastaan kieltä, vaan lisäksi laajennan ymmärrystäni taloudesta.

Omaa osamistaan voi kehittää myös luottamustehtävissä, kuten opiskelijajärjestöjen hallituksissa tai hallinnon opiskelijaedustajina. Juuri nyt on mainio aika hakeutua kyseisiin tehtäviin, koska järjestöjen syyskokoukset ovat tulossa ja hallinnon opiskelijaedustajien haku on auki 14. marraskuuta saakka.

Jos et siis ehdi opiskella niin paljon kuin haluaisit ennen valmistumista, älä huoli. Opiskella ehtii hyvin vielä valmistumisen jälkeen.

Kunnallisilla vuokra-asuntoyhtiöillä on merkittävä rooli asunnottomuuden torjunnassa

Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite käynnistää ohjelma asunnottomuuden puolittamiseksi vuoteen 2023 mennessä ja poistamiseksi kokonaan vuoteen 2027 mennessä. Tavoite on varsin kunnianhimoinen.

Erityisen iloinen olen hallitusohjelman kirjauksesta, jossa asumisneuvonnasta tehdään lakisääteistä ja sille osoitetaan riittävät resurssit. Sivakka on havainnut, että asumisneuvonta maksaa itsensä selvästi takaisin vähentyneinä häätöinä. Se siis säästää rahaa, mutta ennen kaikkea se vähentää inhimillistä kärsimystä. Asumisneuvonnasta voi pyytää apua vuokranmaksuhaasteisiinsa tai muihin asumiseen liittyviin ongelmiinsa ennen kuin ne ehtivät paisua kohtuuttomin suuriksi.

Kunnallisilla vuokrataloyhtiöillä on aivan keskeinen rooli tavoitteen saavuttamisessa. Kunnalliset vuokra-asuntoyhtiöt tarjoavat markkinahintaista edullisempaa asumista omille asukkailleen, mutta suurina toimijoina pitävät asumisen hintatasoa kurissa koko paikkakunnalla. Edulliset asunnot ja jo aiemmin mainitsemani asumisneuvonta ovat keskeisiä seikkoja asunnottomuuden torjunnassa.

Lisäksi kunnalliset vuokra-asuntoyhtiöt tarjoavat kodin myös heille, joilla voi olla vaikeuksia saada sitä vapailta markkinoilta. Esimerkiksi luottotietonsa menettäneen, juuri vapautuneen entisen vangin voi olla vaikeaa saada itselleen asuntoa, mikä voi altistaa hänet asunnottomuudelle ja sitä kautta syvenevälle syrjäytymiselle, mikä nostaa uusintarikollisuuden riskiä.

Edellä mainitut keinot eivät poista asunnottomuutta kokonaan, mutta ne ovat merkittävä osa ratkaisua. Rinteen hallituksen asettama tavoite asunnottomuuden poistamisesta ei ole helppo, mutta sitäkin tärkeämpi.

Vihreitä huomioita kaupunginjohtajan esityksestä vuoden 2020 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2020 talousarvioksi ei sisältänyt mitään sellaista, mikä olisi yllättänyt. Ottaen huomioon kansainvälisen talouden näkymät ja huoltosuhteen kehityksen suuri nettovelanotto huolestuttaa. Uusimmassa väestöennusteessa Oulu näyttäytyy valopilkkuna, mutta panostuksia tulevaisuuden kasvuun tarvitaan.

Kaupunginjohtajan esityksessä on paljon sellaisia kohtia, jotka ovat tavoitteidemme mukaisia. Tällaisia asioita ovat muun muassa joukkoliikenteen runkolinjojen vuorotiheyden kehittäminen ja panostukset varhaiskasvatukseen. Olemme useiden vuosien ajan esittäneet subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista, ja nyt Rinteen hallitusohjelman myötä tämäkin tavoitteemme toteutuu ensi vuoden syksystä lähtien. Olemme tyytyväisiä, että jatkossa jokaisen lapsen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen toteutuu heidän vanhempiensa työmarkkina-asemasta riippumatta.

Kulttuurin osalta olemme huolissamme siitä, ettei kulttuuristrategian toimeenpanoon ja kulttuuripääkaupunkihankkeen toimenpiteisiin varata riittäviä taloudellisia resursseja, vaikka niiden suunnitelmat ovat varsin kunnianhimoisia. Olemme huolissamme myös siitä, että uudet panostukset työllisyyden hoitoon ovat jäämässä vaatimattomiksi.

Täydennysrakentamiseen liittyvät kirjaukset ovat hyviä. Täydennysrakentaminen helpottaa palveluiden ja joukkoliikenteen järjestämistä tulevaisuudessa, mikä säästää veroeuroja ja auttaa pienentämään kaupungin hiilijalanjälkeä.

Pyöräilyyn on panostettu viime vuosina paljon, mutta vielä enemmän on tehtävissä: Oulun kaupungilta on jäänyt saamatta valtion myöntämiä avustuksia pyöräilyn edistämiseen vain siksi, että kaupungilla ei ole ollut riittävää henkilöstömäärää toteuttamaan kaikkea sitä, mihin valtiolta olisi saatu vastinrahaa. Pyöräilyn edistäminen vähentää kaupungin päästöjä ja säästää rahaa kaupunkilaisten parantuneena terveytenä. Rinteen talousarvioesitys vuodelle 2020 lisää pyöräilyn vastinrahaa, ja haluamme, että kaupunki hyödyntää siitä oman osuutensa.

Olemme tyytyväisiä, että esityksessä päihdepotilaiden selviämishoito eli kauan toivottu selviämisasema toteutetaan yhdistettynä Oulun seudun yhteispäivystyksen toimintaan. Olemme tyytyväisiä myös esitykseen, että Oulun kaupungin ja Oulun yliopistollisen sairaalan mielenterveys- ja päihdepalveluista muodostetaan yksi toiminnallinen kokonaisuus. Tervehdimme ilolla ehdotusta digitaalisten ratkaisuiden käyttöönotosta kuten chat-palveluiden laajentamista kaikkiin hyvinvointikeskuksiin.

Talousarvioesitys ei sisällä merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, mutta toisaalta niihin on tarkoitus palata Perlacon Oy:n arvioinnin jälkeen. Se valmistuu syksyllä, mutta sen tulokset eivät ehdi vaikuttaa vielä ensi vuoden talousarvioon. Meillä on toiveikkaat odotukset arvioinnin suhteen. Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, koska palveluiden laadusta on juustohöylätty jo liikaa.

Teksti on alun perin tuotettu vastauksena Kalevan toimittajan valtuustoryhmien puheenjohtajille esittämään kysymykseen, mitä hyvää ja mitä huonoa kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä on.

Mitä enemmän tapaamme toisiamme, sitä epätodennäköisemmin tapamme toisiamme

(Julkaistu Oulun ylioppilaslehdessä 9.9.2019)

Muistelen omia vaihto-opintoaikojani usein. Erityisen mieleenpainuvia kokemuksia olivat chemnitziläisen opiskelija-asuntolamme pihalla vietetyt illanvietot, vierailu Buchenwaldin keskitysleirillä ja Christopher Street Dayn vietto Dresdenissä.

Taloussanomat uutisoi viime viikolla, että vaihtoon lähtevien korkeakouluopiskelijoiden määrä on laskenut 15 prosentilla vuoteen 2016 verrattuna. Suomen ylioppilaskuntien liiton arvion mukaan syynä on edellisen vaalikauden opintorahaleikkaukset. Eurostudent-tutkimuksen mukaan suurin este kansainväliselle vaihdolle on opiskelijan varallisuus, joten liiton tulkintaan opintorahaleikkausten ja vähentyneen kansainvälisen opiskelijavaihdon yhteydestä on helppo uskoa. Vaikka kuluvalla vaalikaudella opintoraha on luvattu sitoa indeksiin, korjausliike on vaatimaton suhteessa edelliskauden leikkauksiin.

Opintorahan euromääräinen pienentyminen ei ole ainoa kansainvälisen vaihto-opiskelun hidaste. Toinen on esimerkiksi opintotukikuukausien määrän rajoittaminen ja porrastaminen alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Valtteri Törmänen on käyttänyt asiasta osuvaa vertauskuvaa: opiskelijalla on vähemmän askelia käytettävissään opintopolullaan. Koska aikaa on vähemmän, ja harha-askeleet kostautuvat, niitä yritetään välttää.

Opiskelijavaihdon vähentyminen on valtava menetys sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Vaihto-opiskelu ei ole pelkästään opintopisteiden suorittamista, vaan tutustumista vieraaseen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin ajatella. Vaihto-opiskelun kautta opiskelija oppii elintärkeitä työelämätaitoja, joita tarvitsee yhä tiiviimmin verkostoituvassa maailmassa.

Minulla on ollut mahdollisuus käydä vaihdossa peräti kaksi kertaa: ensin kuukauden lukiolaisena Essenissä ja myöhemmin neljä kuukautta yliopisto-opiskelijana Chemnitzissä. Jälkimmäiseen vaihtoon sain tukea Euroopan unionin Erasmus-vaihto-opiskeluohjelmasta.

Ei ole sattumaa, että juuri EU on luonut oman vaihto-opiskeluohjelmansa. Vaihto-opiskelun aikana opiskelija luo suhteita yli valtioiden rajojen. Kun olemme luoneet kaupallisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia siteitä koko mantereen laajuisesti, uhka unionin jäsenmaiden välisistä sodista on romahtanut. Näin ei aina ollut, vaan mantereemme historia on sotainen, raaka ja verinen.

Oikeastaan voi sanoa: mitä enemmän tapaamme toisiamme, sitä epätodennäköisemmin tapamme toisiamme. Euroopan unionia sanotaan usein osuvasti maailmanhistorian onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi. Tästä syystä unionille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2012.

Oma vaihto-opiskeluni oli kiehtova kurkistus saksalaiseen mielenmaisemaan. Saksalaisessa maahanmuuttovirastossa asiointi ja pankkitilin avaaminen olivat sellaisia hallinnollis-byrokraattisia kokemuksia, joiden jälkeen en ole enää valittanut kotimaisen viranomaisasioinnin raskaudesta. Opin siis näkemään minulle jo ennestään tuttuja asioita uudessa valossa.

En ole kuullut kenenkään sanovan, että katuisi vaihtoon lähtemistä. En ole kuullut kenenkään sanovan, että ei olisi oppinut vaihdossa jotain merkityksellistä. Monille, mukaan luettuna itselleni, vaihto-opiskelu oli merkittävä askel itsenäistymisessä ja aikuiseksi kasvamisessa. Ensimmäistä kertaa olin vastuussa kotitalouteni kaikista askareista ilman mahdollisuutta saada apua kotiväeltäni.

Henkisen kasvun lisäksi sain mahdollisuuden seikkailuun, jota en voi enää kokopäivätöissä käyvänä varhaiskeski-ikäisenä kovin helposti toistaa. Matkustin junalla ja linja-autolla ympäri Eurooppaa, koska Saksasta oli edullisempaa ja helpompaa käydä yhden kesän aikana Ranskassa, Puolassa, Tsekissä ja Itävallassa kuin Oulusta käsin.

Olen surullinen, että taloudellinen kynnys lähteä kansainväliseen opiskelijavaihtoon on aiempaa korkeampi. Omana opiskeluaikanani opintososiaaliset puitteet olivat nykyistä paremmat: opintotukikuukausia oli enemmän, opintoraha oli suurempi eikä tukikuukausia oltu sidottu alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon.

Käytin oman vaihto-opiskeluni rahoittamiseen Erasmus-stipendin ja opintorahan lisäksi myös opintolainaa. Muistan tuolloin miettineeni, kadunko vaihto-opiskeluni rahoittamista opintolainalla, kun laina tulee maksuun.

Nyt, kun olen jo muutaman vuoden ajan lainaa maksanut, vastaus on selkeä: en kadu.

Kaupunkien omaisuuden myynti voi olla kohtalokasta

Die Zeit julkaisi sunnuntaina kiehtovan reportaasin Dresdenin vuokra-asuntomarkkinoista – tosin valitettavasti vain saksaksi. Tiivistän tekstin olennaiset osuudet tähän blogiin ja kommentoin niitä.

Reportaasissa kerrotaan, miten vuonna 2006 Dresdenin kaupungilla oli velkaa 798 miljoonaa euroa. Velanhoitokustannuksiin meni vuosittain peräti 70 miljoonaa euroa.

Dresdenin kaupunginvaltuusto ei halunnut säästää mistään, vaan velka päätettiin maksaa kokonaan pois myymällä kaikki yli 47000 kunnallista vuokra-asuntoa yksityiselle sijoittajalle. Parisataa miljoonaa jäi vielä ylimääräistäkin.

Nyt, 13 vuotta myöhemmin, kaupungissa surraan vuokratason hurjaa nousua. Kaupunkien vuokra-asunnoilla ei tarjota edullista asumista vain niiden asukkaille, vaan edullisilla vuokrilla pyritään pitämään koko kaupungin vuokratasoa matalana. Dresdenillä ei ole enää tällaista vaikutusmahdollisuutta. Luonnollisesti myös asukasmäärän ja sitä kautta asuntojen kysynnän kasvu on omalta osaltaan nostanut asumisen hintaa.

Die Zeit haastattelee reportaasissaan vanhaa rouvaa, joka valittelee, ettei uusi vuokranantaja suostu uusimaan hänen asuntonsa 47 vuotta vanhaa ja kulunutta kokolattiamattoaan. Haastateltavan poika on vihainen siitä, että samaan aikaan vuokra kuitenkin nousee säännöllisesti, vaikka remontteja ei tehdä.

Dresdenin kaupungin entiset asunnot omistaa nykyään Vonovia-niminen yritys. Otin selvää, että yhtiön osakkeen arvostus on seitsemässä vuodessa lähes kolminkertaistunut ja että yhtiön maksamat osingot ovat kasvaneet vuosittain. Edellinen lattiaesimerkki huomioiden mieleeni juolahtaa ajatus, että yhtiö perii vuokralaisiltaan mahdollisimman suurta vuokraa ja tekee vain välttämättömimmät korjaukset, jotta yhtiön voitto olisi mahdollisimman suuri.

Voi tietenkin kysyä, miksi Dresden on laiminlyönyt korjausten tekemisen, kun omisti asunnot itse. Veikkaan juurisyyksi, että entinen Itä-Saksan hallinto ei ole paljoa piitannut korjausvelan kasvusta.

Reportaasin perusteella voi sanoa, että Dresden maksoi velkansa tavalla, joka näkyy nyt asumiskustannusten nousuna kaikille kaupunkilaisille, mutta erityisesti vuokra-asujille. Lisäksi kaupungin asumisviihtyvyys heikkenee olennaisesti, kun merkittävä vuokranantaja laiminlyö korjaukset voittojen maksimoimiseksi.

Die Zeitin reportaasi kiinnitti huomioni siksi, että myös Oulussa kipuillaan kuntatalouden tasapainottamisen kanssa. Meilläkin olisi mahdollista myydä omaisuutta, kuten Oulun Energia tai Sivakka velkojen kuittaamiseksi, mutta se olisi erittäin lyhytnäköistä. Oulun Energia tulouttaa kaupungille vuosittain noin parikymmentä miljoonaa ja Sivakan rooli Oulun asumisen hintatason säilyttämisessä on keskeinen. Tällaista omaisuuden myyntiä tuskin kukaan vakavissaan kannattaa, mutta pitkäjänteisellä taloudenpidolla täytyy huolehtia siitä, ettemme tulevaisuudessa ajaudu tilanteeseen, joissa olemme pakotettuja tekemään lyhytnäköisiä ratkaisuja.

Taloutta pitää tasapainottaa toisin. Mutta miten?

Syksyllä Oulun kaupunginvaltuuston linjattavaksi tulee lukioverkko. Henkilökohtainen näkemykseni on, että sieltä löytyy uudistettavaa: lukioverkkoa tiivistämällä voidaan säästää vuokrakustannuksissa, ja tiivistäminen mahdollistaisi myös laajemman kurssitarjottimen, kun lyhyempien etäisyyksien ansiosta opiskelija voi hyödyntää myös muiden lukioiden tarjontaa.

Lisäksi tulee harkita, että voisiko joko ansiotulo- tai kiinteistöveroa kiristää. Henkilökohtaisesti kannatan mieluummin jälkimmäisen nostoa, koska kiinteistövero kohdistuu omistamiseen, ansiotuloverotus työntekoon, mikä luo haitallisen kannustinvaikutuksen.

Edellä mainitut keinot eivät tasapainoittaisi Oulun taloutta kokonaan, mutta niitä ei kannata jättää huomioimatta siksi, että ovat vain osaratkaisu. Velkojen korot ovat nyt matalalla, mutta ei ole huolellista taloudenpitoa olettaa, että niin olisi ajasta iäisyyteen saakka. Jos Oulun velanhoitokustannukset kasvaisivat, ne rahat täytyisi ottaa muusta kaupungin toiminnasta. Velkaantuminenkaan ei siis ole ratkaisu.