Kirjoitin eilen Reilun kaupan kahvitauosta, johon osallistuin Humus-kuppilassa. Valtakunnallisesti tapahtumaan osallistui lähes 52 000 kahvittelijaa. Tapahtumia järjestettiin yhteensä 1155 yli 200 eri paikkakunnalla. Osallistujamäärältään tapahtuma oli suurin koskaan järjestetty Reilun kaupan kahvitauko koko maailmassa.

Edellinen ennätyksenhaltija oli Yhdysvallat 12 000 osanottajallaan. Yhdysvalloissa asuu kuitenkin niin paljon enemmän väkeä kuin Suomessa, että maailmanennätys on hieno saavutus.

Olen jäänyt kampanjointiin täysin koukkuun ja pyörin pitkin yliopistoa ja kaupunkia päivittäin. Kampanjoidessa tutustuu moniin uusiin ja erilaisiin ihmisiin sekä oppii koko ajan valtavasti uutta.

Reilu maailmanennätys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *