jobs
privacy
conditions

Reilun kahvin ja vapaan lähdekoodin päivä

Oulun yliopiston humanistinen kilta ja ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöryhmä järjestivät tänään Reilun kaupan kahvihetken. Humus-kuppilassa tempaukseen osallistui noin 150 kahvittelijaa. Molempien tahojen jäsenenä olin tyytyväinen ihmisten aktiivisuuteen. Odotankin innolla tietoja siitä, kuinka moni on osallistunut tapahtumaan valtakunnallisesti.

Yliopistolta siirryin kaupunkiin kampanjoimaan. Jaan esitteideni ohessa reilun kaupan kahvinäytteitä, jotta mainokseni menisivät paremmin kaupaksi. Niin ne menivätkin, ja kahvinäytteet ovatkin pian loppu. Henkilökohtaisesti taidan kärsiä jo reilusta kofeiinimyrkytyksestä.

Juuri tällä hetkellä asentelen lapsuudenkotini pöytäkoneeseen Ubuntu Linuxia. Olen vapaan lähdekoodin ehdoton kannattaja. Kunnallisissa hankinnoissa pitää suosia vapaan lähdekoodin ohjelmistoja, koska minun mielestäni on arvelluttavaa kouluttaa jo peruskoulussa käyttäjiä Microsoftille. Varsinkin, kun parempia ja halvempia vaihtoehtoja on tarjolla.

Maailmanparannuksen ei täydy olla vaikeaa. Rauhallinen vallankumous koostuu pienistä teoista, kuten reilusta kahvista ja avoimesta lähdekoodista: pienistä puroista syntyykin suuria jokia.

Aiheet: kunnallisvaalit

Kommentoi kirjoitusta

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

suggest
feedback
tools
service
  • Matkalla etelään, terveisiä junasta: viikonloppuna biletystä Helsingissä, ensi viikolla SYL:n avajaisseminaari Riihimäellä.
    03.02.2012
  • Vuosi alkaa hiljalleen käynnistyä. Huomenna puheenjohdan ensimmäistä kertaa OYY:n sosiaalipoliittista valiokuntaa:
    http://t.co/UeD8hjd7
    29.01.2012
  • Hyvää joulua aivan kaikille! Muistutan vielä, että eroamalla kirkosta tänä vuonna säästää ensi vuoden kirkollisveron:
    http://t.co/RU0Rb1jM
    22.12.2011
  • Mielenkiintoista keskustelua Oulun kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Tai puhetta, ei keskustelua.
    12.12.2011
  • Tulin valituksi eilen OYY:n hallitukseen. En malta odottaa ensi vuotta, jolloin saan keskittyä kokopäiväisesti opiskelijan edunvalvontaan.
    09.12.2011
  • Mut valittiin juuri Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Aika siistiä!
    07.12.2011