Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Kannatan kaupunginhallituksen pohjaesitystä. Kiitos kaupunginhallitukselle mainiosta pohjaesityksestä!

Minulla on kolme pointtia, joiden vuoksi kannatan pohjaesitystä.

Ensimmäinen pointti on välinearvot eli lisääntyvä luontomatkailu, josta on ollut paljon puhetta ja josta yksittäisenä esimerkkinä käytetään lintumatkailua. Se tuo tänne rahaa, kun tänne tulee näistä asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Toinen pointti on itseisarvot eli virkistys-, luonto- ja luontokasvatusarvot.

Ja kolmantena pointtina minulla on se, että mielestäni kukaan ei ole yksiselitteisesti esittänyt mitään sellaista argumenttia, jonka vuoksi aluetta ei voisi suojella.

Kiitos.

Kirjoitin kokouksen jälkeen blogin, jossa perustelen mielipidettäni tarkemmin.