contact

Syömässä Sinnemäen seurassa

Työministeri Anni Sinnemäki vieraili Oulussa maanantaina. Työ- ja elinkeinotoimistossa järjestetyssä tilaisuudessa Anni puhui työllistymisen uusista haasteista: erityisesti nuorten kasvava työttömyys on erittäin huolestuttavaa.

Minulle tuli hiukan yllätyksenä, että esimerkiksi ammattitutkinnon suorittaneista työttömistä tällä hetkellä erityisesti sähköalan ihmisillä on hankalaa löytää töitä.

Keskustelu aloituspaikoista on erityisen ongelmallista: nuorten työttömyyttä pystyttäisiin ehkäisemään lisäämällä tai vähentämällä aloituspaikkoja tietyissä koulutusohjelmissa. Ongelmia on ainakin kaksi: ensimmäinen liittyy ennustettavuuden hankaluuteen. Esimerkiksi medianomeja koulutetaan paljon, koska media-alan ajateltiin työllistävän huomattavasti enemmän kuin se nyt työllistää. Toinen ongelma on aluepoliittinen: oma koulu on erityisesti pienelle kunnalle tärkeä.

Oulun vaalipiirin vihreiden järjestöjen puheenjohtajat oli kutsuttu tilaisuuden jälkeen päivälliselle työministerin kanssa, joten minä olin paikalla nuorten edustajana. Oulun vihreiden nuorten hallituksen ohjeistuksen mukaan pidättäydyin alkoholin nauttimisesta tapaamisen aikana. Tämä oli tosin helppoa, koska ruokajuomaksi tarjoiltiin vettä.

Olin koonnut muutamia ajatuksia, joita ajattelin Annille esittää. Huomasin kuitenkin Annin jo ajattelevan kanssani samoin, mikä toisaalta ei ollut kovinkaan yllättävää: Vihreiden perustulomalli ratkaisisi useita ongelmia samalla kertaa. Opiskelijat voisivat keskittyä työnteon sijasta täyspäiväisesti opiskeluun, mikä taas johtaisi työurien pitenemiseen opiskeluajan lyhentyessä. Henkilökohtaisesti olen aivan erityisen huolestunut ensi kesän työtilanteestani: olisi ikävää syödä ja elää opintolainalla.

conditions

Aiheet: järjestötoimintaOulun vihreät nuoret

Kommentoi kirjoitusta

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

podcast
notice
content
  • Matkalla etelään, terveisiä junasta: viikonloppuna biletystä Helsingissä, ensi viikolla SYL:n avajaisseminaari Riihimäellä.
    03.02.2012
  • Vuosi alkaa hiljalleen käynnistyä. Huomenna puheenjohdan ensimmäistä kertaa OYY:n sosiaalipoliittista valiokuntaa:
    http://t.co/UeD8hjd7
    29.01.2012
  • Hyvää joulua aivan kaikille! Muistutan vielä, että eroamalla kirkosta tänä vuonna säästää ensi vuoden kirkollisveron:
    http://t.co/RU0Rb1jM
    22.12.2011
  • Mielenkiintoista keskustelua Oulun kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Tai puhetta, ei keskustelua.
    12.12.2011
  • Tulin valituksi eilen OYY:n hallitukseen. En malta odottaa ensi vuotta, jolloin saan keskittyä kokopäiväisesti opiskelijan edunvalvontaan.
    09.12.2011
  • Mut valittiin juuri Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Aika siistiä!
    07.12.2011