Kirjoituksia aiheesta ”HLBT”

site-map

Politiikkaa vai parodiaa?

Pari vuotta sitten amerikkalaisten konservatiivien wikitietokirja Conservapedia kohtasi tragikoomisia ongelmia. Todelliset artikkelit muistuttivat niin paljon niitä irvailevia parodioita, että aidon artikkelin ja parodian erottaminen muuttui melkein mahdottomaksi .

Tämä juolahti mieleeni, kun eräs ystäväni kertoi minulle seuraavasta videosta, jota … Lue lisää

notice

Jäähyväiset suvaitsemattomuudelle

Flyingrainbowflag Kun luen esimerkiksi Kalevan mielipidepalstaa, tiedän jo etukäteen, että kirjoitusten aiheet vaihtelevat hurjasti maan ja taivaan välillä. Kalevan mielipidepalsta ei siis enää pysty yllättämään minua. Sen sijaan lukiessani Vihreää … Lue lisää

faq

Ihmisoikeusasiaa Heidi Hautalan seurassa

| Kommentoi kirjoitusta

Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala vieraili Oulussa perjantaina 9. huhtikuuta. Oulun vaalipiirin vihreät ry järjesti kaikille avoimen keskustelutilaisuuden Coffee Housessa, jonne tulikin muutamia kymmeniä kiinnostuneita osanottajia.

Pidin tilaisuudessa yleisluonteisen, ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta käsittelevän puheen, jonka herättämiin ajatuksiin Heidi … Lue lisää

Ketä saa halveksia julkisesti?

Kalevan mielipidepalstaa lukiessa tulee usein paha mieli. Kannatan sananvapautta kaikille ihmisille, mutta silti olen usein pohtinut, miksi tietyistä ihmisryhmistä voi hyväksyttävästi kirjoittaa halventavasti, kun taas toisista ryhmistä puhuttaessa se ei … Lue lisää

Millaista rakkautta täällä sallitaan?

Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä esitteli ajatuksiaan Kalevan Alakerrassa 10.2. Oulun vihreiden nuorten ja Oulun Setan yhteisessä kannanotossa otamme kantaa kirkkoherran tapaan käsitellä asiaa. Kalevaa lukiessa ei aina muista asuvansa 2010-luvun … Lue lisää

notice

Tunkkaiset sukupuoliroolit ahdistavat

Lähetin kuluneella viikolla mielipidekirjoituksen Kalevaan. Tänään ilokseni huomasin, että kirjoitukseni oli julkaistu tänään. Liitän kirjoitukseni blogiini luettavaksi ja kommentoitavaksi. Yleisenä linkkivinkkinä tosin voisin mainita, että Kalevan näköislehti on näköjään nykyään ilmainen.

Tunkkaiset … Lue lisää

faq

Kuinka edistää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä ja samalla säästää rahaa

| 4 kommenttia

Vastaus on yksinkertainen: eroa kirkosta. Suomessa edes sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu, puhumattakaan muista vähemmistöryhmistä. Suurin syy tähän on patriarkaalinen yhteiskunta, jota muun muassa kirkko on arvoineen ylläpitämässä. Minun mielestäni esimerkiksi vanhemmuuden … Lue lisää

Vaaleissa äänestetään inhimillisyydestä

Kirjoitin mielipidekirjoituksen tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja eurovaaleista.

Vaaleissa äänestetään inhimillisyydestä

(Julkaistu Kalevan mielipidepalstalla 5.6.2009)

Suomalaisten ehdokkaiden eurovaalikampanjointia voi luonnehtia mitäänsanomattomaksi. Esimerkiksi Saksassa Weimarin vihreät julistavat vaalimainoksessaan rohkeasti seuraavaa: “Ei … Lue lisää

Möykkää tasa-arvosta Ylioppilaslehdessä

Aloitimme kunnallisvaalikampanjoinnin ystäväni Johannan kanssa laatimalla seuraavan mielipidekirjoituksen Oulun ylioppilaslehteen. Idean saimme Helsingin Vihreiltä Nuorilta, jotka saivat taas kipinänsä kristillisdemokraattien Bjarne Kalliilta.

Oulusta Suomen homoystävällisin kaupunki

(Julkaistu Oulun ylioppilaslehdessä 3.9.2008)

Oulun … Lue lisää

notice
feedback
feed
  • Matkalla etelään, terveisiä junasta: viikonloppuna biletystä Helsingissä, ensi viikolla SYL:n avajaisseminaari Riihimäellä.
    03.02.2012
  • Vuosi alkaa hiljalleen käynnistyä. Huomenna puheenjohdan ensimmäistä kertaa OYY:n sosiaalipoliittista valiokuntaa:
    http://t.co/UeD8hjd7
    29.01.2012
  • Hyvää joulua aivan kaikille! Muistutan vielä, että eroamalla kirkosta tänä vuonna säästää ensi vuoden kirkollisveron:
    http://t.co/RU0Rb1jM
    22.12.2011
  • Mielenkiintoista keskustelua Oulun kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Tai puhetta, ei keskustelua.
    12.12.2011
  • Tulin valituksi eilen OYY:n hallitukseen. En malta odottaa ensi vuotta, jolloin saan keskittyä kokopäiväisesti opiskelijan edunvalvontaan.
    09.12.2011
  • Mut valittiin juuri Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Aika siistiä!
    07.12.2011
faq