Oulun yliopiston ylioppilaskunta on yhteisö, jonka parissa voisi käyttää loputtomasti aikaa. Edustajisto on kokoontunut tänä vuonna vasta kolme kertaa, mutta kuten mihin tahansa kokoukseen, myös ylioppilaskunnan edustajiston kokouksiin on syytä valmistautua huolella. Minun mielestäni on lisäksi hiukan noloa, jos kokouksen esityslistan sisältävän kirjekuoren avaa vasta kokouksessa – olipa kyseessä mikä tahansa luottamustoimi.

Edustajisto kokoontui edellisen kerran torstaina 8. huhtikuuta. Kirjoitin Oulun vihreiden nuorten edustajistoryhmän blogiin kuvauksen kokouksen kulusta ja sen herättämistä ajatuksista, joten minun mietteitäni kokouksen sisällöstä voi lukea edellä mainitusta linkistä.

Vihreiden lisäksi ainoastaan Taloustieteiden vaaliliitto pitää omaa blogiaan tai tiedottaa toiminnastaan julkisesti. Nimenomaan taloustieteilijöiden esimerkki innoitti myös meidät kertomaan enemmän toiminnastamme. En onnistunut löytämään Googlen avulla tietoa muiden ryhmien tiedottamisesta. Voi tietysti olla, että esimerkiksi ainejärjestöjen edustajat kertovat toiminnastaan ainejärjestöjensä lehdissä. Ainakin Blanko ry:n Blankki-lehden uusimmasta numerosta löysin edustajistoa käsittelevän tekstin. Jos puhun muunneltua totuutta muiden edustajistoryhmien tiedottamisesta, toivon, että joku kertoo siitä minullekin. 1)

Useat ylioppilaskunnan aktiivitoimijat ja edustajiston jäsenet päivittelevät vähän väliä, etteivät monet ylioppilaskunnan jäsenet tiedä, mikä ylioppilaskunta on, mitä se tekee ja miksi se ylipäänsä on olemassa. Edustajistoryhmien omat blogit saattaisivat ehkä toimia kiinnostusta lisäävänä tekijänä – ja vaikka eivät toimisikaan, kokeileminen on kuitenkin ilmaista.

Toinen mielenkiintoinen vaihtoehto voisi olla ylioppilaskunnan jäsenmaksun korottaminen sadalla eurolla per nenä, minkä jälkeen kaikki varmasti tietäisivät, mikä ylioppilaskunta on. Tämän ajatuksen esittämisestä kannattaa tosin pidättäytyä, ellei välttämättä halua päätyä Rotuaarille kivitettäväksi.

Jos haluaisin heittää lokaa, väittäisin, ettei kaikilla ryhmillä ole välttämättä suurta kiinnostusta aidosti avointa päätöksentekoa kohtaan. Tämä syytös olisi kuitenkin hiukan samalla tavalla populistinen kuin väite siitä, että oululaisten koulujen lakkauttamisesta ovat oikeastaan vastuussa oululaiset autoilijat, jotka eivät ole jostain syystä maksaneet parkkisakkojaan. On ymmärrettävää, ettei kaikilla niillä kiireisillä opiskelijoilla, jotka jo muutenkin uhraavat aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseen, ole välttämättä aikaa kirjoittaa pitkiä sepustuksia usein aika puunmakuisista kokouksista. Tämä onkin oikeastaan vain yksi ajatukseni siitä, millainen ihanteellinen ylioppilaskunta voisi olla.

Edustajiston kokoukset – joissa muuten tarjoillaan aina kahvia ja maukkaita leipiä – ovat avoimia kaikille ylioppilaskunnan jäsenille. Kaikkia käsittelemämme asiat eivät kiinnosta, mutta ryhmien oma tiedottaminen saattaisi toimia jonkinlaisena syöttinä.

Verrattuna moneen muuhun vaaleilla valittuun päätöksentekoelimeen Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa käydään sinänsä aivan asiallista keskustelua: Olen vertaillut edustajistossa ja Oulun kaupunginvaltuustossa käytyä keskustelua, ja uskallan väittää, että ylioppilaskunnassa käydään useammin asiallisempaa – ja usein järkevämpääkin – keskustelua.

Heidi Hautalan vieraillessa Oulussa viime perjantaina minun oli aivan pakko kysyä, onko samanlainen kuilu olemassa Euroopan parlamentin ja Suomen eduskunnan välillä. Ilmeisesti onkin niin, että mitä suuremmasta päätöksenteon areenasta on kysymys, sitä vähemmän kuunnellaan, mitä toisilla on sanottavanaan.

Eräs innoittava esimerkki opiskelijapolitiikan rintamalla on kuitenkin Kalevan julkaisema Väliääniä-blogi. Kalevan nettisivujen lähes tai täysin käsittämättömän sivustorakenteen vuoksi blogia on erittäin hankala löytää Kalevan sivuilta. Toivottavasti tähän tulee muutos.

PS. Motiivini tämän tekstin kirjoittamiseen pohjautuu osaksi kandidaatintutkielmani kirjoittamisen välttelemiseen – ei ainoastaan puhtaaseen ja altruistiseen rakkauteen ylioppilaskuntaani kohtaan.

1) Päivitys: Lisäksi Oulun luonnontieteilijät ry:n sivuilta löytyy edustajistoblogi.

Uppoutuneena opiskelijapolitiikkaan: ajatuksenvirtaa ylioppilaskunnasta

2 kommenttia kirjoituksesta “Uppoutuneena opiskelijapolitiikkaan: ajatuksenvirtaa ylioppilaskunnasta

  • 13.04.2010 02:20:sta
    Permalink

    Oulun Luonnontieteilijät ry:n sivustolla blogataan sekä ylioppilaskunnan edustajistosta että LuTK:n tiedekuntaneuvostosta.

    http://www.olut.oulu.fi/joomla/fi/hallintoblogit.html

    Henk.koht. kiitokset Blankin mainitsemisesta, aion jatkossakin kirjoittaa ajankohtaisista asioista!

  • 13.04.2010 02:57:sta
    Permalink

    Kappas vain, kiitos tiedosta! Tallensin linkin heti kirjanmerkkeihin ja tein tekstiin korjauksen. Toivottavasti muutkin ryhmät innostuisivat tiedottamaan toiminnastaan enemmän.

    Eikä kestä kiittää mainitsemisesta – on piristävää nähdä ainejärjestölehdissä yhä useammin jotain muutakin kuin ihmisten sukupuolielimiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *