tour

Vaaleissa äänestetään inhimillisyydestä

Kirjoitin mielipidekirjoituksen tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja eurovaaleista.

Vaaleissa äänestetään inhimillisyydestä

(Julkaistu Kalevan mielipidepalstalla 5.6.2009)

Suomalaisten ehdokkaiden eurovaalikampanjointia voi luonnehtia mitäänsanomattomaksi. Esimerkiksi Saksassa Weimarin vihreät julistavat vaalimainoksessaan rohkeasti seuraavaa: “Ei natseja! Ruskea paska pilaa puuron.“

Muutamat ehdokkaat ovat säväyttäneet värikkäillä lausunnoillaan, joiden sisältö on valitettavasti myötäillyt pimeimmän keski-ajan asenneilmapiiriä. Kokoomuksen Kai Pöntinen on kohahduttanut jo omaakin puoluettaan sosiaalipummikampanjallaan.

Perussuomalaisten ehdokas Freddy Van Wonterghem on kunnostautunut rehentelemällä bordellikokemuksillaan. Omille lapsilleen hän ei kuitenkaan prostituoidun uraa suosittele: “En tietenkään suosittelisi sitä omille lapsilleni. On monia muitakin asioita, joita ei toivoisi lapsilleen, esimerkiksi lesbous tai homous. Joskun niin vain käy. Minä en siitä huolimatta hylkäisi jälkikasvuani“, hän perustelee Uusi Suomi -verkkolehdessä 3.6.

Onneksi Van Wonterghem ei aseta lapsilleen esimerkiksi hiustenväritoivomuksia.

Näissä vaaleissa äänestetään myös tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Toivon mahdollisimman monen muistavan tämän.

Janne Hakkarainen
varavaltuutettu (vihr.)
kaupungin tasa-arvotoimikunnan varapuheenjohtaja
Oulu

Aiheet: HLBTmielipidekirjoituksettasa-arvoyhdenvertaisuus

Kommentoi kirjoitusta

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

search
guidelines
  • Matkalla etelään, terveisiä junasta: viikonloppuna biletystä Helsingissä, ensi viikolla SYL:n avajaisseminaari Riihimäellä.
    03.02.2012
  • Vuosi alkaa hiljalleen käynnistyä. Huomenna puheenjohdan ensimmäistä kertaa OYY:n sosiaalipoliittista valiokuntaa:
    http://t.co/UeD8hjd7
    29.01.2012
  • Hyvää joulua aivan kaikille! Muistutan vielä, että eroamalla kirkosta tänä vuonna säästää ensi vuoden kirkollisveron:
    http://t.co/RU0Rb1jM
    22.12.2011
  • Mielenkiintoista keskustelua Oulun kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Tai puhetta, ei keskustelua.
    12.12.2011
  • Tulin valituksi eilen OYY:n hallitukseen. En malta odottaa ensi vuotta, jolloin saan keskittyä kokopäiväisesti opiskelijan edunvalvontaan.
    09.12.2011
  • Mut valittiin juuri Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Aika siistiä!
    07.12.2011
service