Olen iloinen puolueen vaalimenestyksestä ja -voitosta. Vihreiden kannatus oli suurempi kuin koskaan aiemmin Oulun vaalipiirissä, ja suurella äänimäärällä eduskuntaan valittu Hanna Halmeenpää tietää mitä tekee.

Olen kiitollinen tukiryhmälleni ja kannattajilleni ennennäkemättömästä tuesta. Tukiryhmäni oli suuri, ja saimme kerättyä yli 5000 euroa lahjoituksia yli neljältäkymmeneltä yksityishenkilöltä.

Rehellisyyden nimissä minun on kuitenkin todettava, että henkilökohtainen äänimääräni oli minulle pettymys. Sain 588 ääntä, ja vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sain 573 ääntä. Äänimäärän nousu suhteessa kampanjaan käytettyyn aikaan jäi siis vaisuksi.

En kuitenkaan halua vähätellä äänimäärääni, koska 588 ihmistä antoi minulle ainoan äänensä, ja 588 ihmistä saisivat esimerkiksi yökerhon täpötäyteen.

En usko, että vaisu menestykseni johtuisi siitä, että olisin poikkeuksellisen huono ehdokas ja poliitikko, vaan muun muassa siitä, että vihreillä oli erityisen laadukas ehdokasjoukko, josta haluan nostaa esiin jo mainitun Hanna Halmeenpään lisäksi Jenni Pitkon, joka muuten on tällä hetkellä Oulun kaupungin vaikutusvaltaisin vihreä poliitikko ja jonka kanssa minulla oli ilo tehdä yhteistyötä kampanjan aikana. Myös muissa puolueissa oli valovoimaisia ehdokkaita, kuten vasemmistoliitossa Hanna Sarkkinen.

Lisäksi minun täytyy kehittää omaa viestintääni ja opetella ilmaisemaan ajatuksiani selkeämmin.

Jatkan työtäni Oulun kaupunginvaltuustossa samaan tapaan kuin ennenkin. En tiedä, haluanko enää asettua ehdolle eduskuntavaaleissa. Kuntavaaleissa sen sijaan haluan ehdottomasti olla ehdolla.

Vaalituloksesta ja jatkosta
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *