feedback

ViNO: Itsenäisyyspäivä edustaa vieraantunutta kansallistunnetta

Aivan aluksi haluan toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto on antanut tänään kannanoton, jonka mukaan itsenäisyyspäivän perinteet liittyvät yleensä ainoastaan toisen maailmansodan muistelemiseen. Olen miettinyt jo vuosien ajan, minkä takia itsenäisyyttä juhlitaan vain muistelemalla ikäviä asioita.

Sotaa ei tietenkään saa unohtaa, jotta emme toistaisi virheitämme. Minun mielestäni itsenäisyys on kuitenkin ensisijaisesti iloinen asia, jota tulisi juhlistaa asiaankuuluvalla tavalla. Monissa muissa maissa itsenäisyyspäivää juhlistetaan riemulla. Suomessa taas kansa kerääntyy televisioiden eteen katsomaan eliitin juhlaa. En kannata kaikkien maailman asioiden viihteellistämistä, mutta jonkinlainen rajanveto tässäkin asiassa voisi olla suotavaa.

Suunnittelin tänään katsovani  Tuntemattoman sotilaan, mutta se unohtui muiden asioiden vuoksi. Ajattelin joka tapauksessa alkaa kohta seurata Linnan juhlia netistä ikään kuin sivusilmällä.

Aiheet: järjestötoimintaViNOcontact

2 kommenttia artikkeliin "ViNO: Itsenäisyyspäivä edustaa vieraantunutta kansallistunnetta"

  1. Hannu H. kirjoittaa:

    Hyviä pointteja. Itseäni ärsytti linnanjuhlien elitismiä ruotsista seuranneena, se, että liuta kirkonmiehiä oli juhlissa mukana. Koska juhlat järjestetään veronmaksajien varoilla, toivoisin, että tämä perinne loppuisi. Valtiolla ja itsenäisyydellä ei ainakaan omasta mielestäni pitäisi olla mitään tekemistä piispojen jne. kanssa.

  2. Janne kirjoittaa:

    Niin no, itsekään en rakasta kirkkojen suhdetta valtioon. Mielestäni kaikkien maailmankatsomuksien pitäisi olla tasavertaisia. Sitä odotellessa kirkko voisi noudattaa edes Suomen lainsäädäntöä.

Kommentoi kirjoitusta

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

report international
  • Matkalla etelään, terveisiä junasta: viikonloppuna biletystä Helsingissä, ensi viikolla SYL:n avajaisseminaari Riihimäellä.
    03.02.2012
  • Vuosi alkaa hiljalleen käynnistyä. Huomenna puheenjohdan ensimmäistä kertaa OYY:n sosiaalipoliittista valiokuntaa:
    http://t.co/UeD8hjd7
    29.01.2012
  • Hyvää joulua aivan kaikille! Muistutan vielä, että eroamalla kirkosta tänä vuonna säästää ensi vuoden kirkollisveron:
    http://t.co/RU0Rb1jM
    22.12.2011
  • Mielenkiintoista keskustelua Oulun kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa. Tai puhetta, ei keskustelua.
    12.12.2011
  • Tulin valituksi eilen OYY:n hallitukseen. En malta odottaa ensi vuotta, jolloin saan keskittyä kokopäiväisesti opiskelijan edunvalvontaan.
    09.12.2011
  • Mut valittiin juuri Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Aika siistiä!
    07.12.2011
trademarks